Joskus meillä on taipumus luulla nöyryydeksi sellaista, mikä ei sitä ole.
Jos lapseni epäilisi sanojani, en pitäisi häntä nöyränä, vaan ajattelisin, ettei hän luota minuun. Jos lapseni pyytäisi sitä, minkä olen jo luvannut, en pitäisi häntä nöyränä vaan epäkiitollisena (ja myönnettäköön, vähän hitaana). Ja jos lapseni inttäisi, että lupaukset pätevät kaikkiin muihin paitsi häneen, en pitäisi häntä nöyränä vaan itsekeskeisenä (ja luultavasti jo melko rasittavana).
Kuitenkin juuri näin me suhtaudumme Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa. Ja luulemme olevamme nöyriä. Onneksi Jumala suhtautuu meihin paremmin kuin minä lapseeni.
Tässä tekstissä esitetyt näkemykset ovat omiani. Ne eivät edusta työnantajieni, yhteistyökumppaneideni tai muiden minuun mahdollisesti yhdistettävien tahojen näkemyksiä.